Hae blogeistani ja verkkosivustoistani

lauantai 27. elokuuta 2011

Nokian Anna ja kalenterin muutokset

Viikonloppu lähti käyntiin Nokialaiseni päivittämisellä uuteen Anna käyttöjärjestelmään. Tämä projekti olisi ollut varmaankin parempi olla toteuttamatta. Nimittäin päivityksen myötä tuli merkittävä heikennys kalenteriin. Edellisessä versiossa kalenteri merkinnän muokkaaminen ja sen siiräminen toiselle päivällä kävi nykyiseen verrattuna nopeasti. Nyt tuossa Annassa pitää samaan tehtävään suorittaa lisää 5-7 painallusta! Kalenteri käytöstä on näin ollen tullut todella paljon työläämpää ja aikaa kuluu entistä enemmän tuohonkin.

Syy siihen, että yhä käytössäni on Nokialainen on juurikin ollut heidän hyvä kalenterinsa. Jos tulossa olevan Bellen myötä ei paluuta ole vanhaan kalenteri malliin niin taitaa nykyinen Noksuni olla se viimeinen omistamani. Kirjoittelin asian tiimoilta suoraan Nokiallekin ja esitin toiveeni, että vanhan kalenterin näkymän saisi jatkossa takaisin esimerkiksi säätämällä kalenterin asetuksia. Odotettavaksi jää miten viestiin vastataan, jos edes vastataan ja millainen uusi Belle käyttöjärjestelmä tulee olemaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti